Kuopio Rockcock (myös Kuopiorock) on Kuopion Väinölänniemellä vuosittain, heinä-elokuun vaihteessa järjestettävä kahdesta kolmeen päivän mittainen rockmusiikkifestivaali. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin vuonna 2003. Vuonna 2012 tapahtuma juhli 10-vuotisjuhlia ja festivaali järjestettiin 27.–28. heinäkuuta.

Tapahtuman yhteydessä sijaitsee Campcock-leirintäalue. Väinölänniemi aidataan koko tapahtuman ajaksi. Lisäksi ympäri kaupunkia soitetaan useita klubikeikkoja ja alkukesästä järjestetään bändikisa, jonka voittaja pääsee esiintymään Rockcockissa. Vuonna 2006 Rockcockin uutuutena oli hevikaraoke. Vuodeksi 2007 festivaalin tapahtuma-alue laajeni kattamaan myös Väinölänniemen ison uimarannan sekä niemen tyvessä sijaitsevan puistoalueen ja Peräniemen kasino lisättiin neljänneksi lavaksi. Vuonna 2012 tien toisella puolella uimarannalla sijainnut esiintymislava siirrettiin urheilustadionille päälavaksi.

Tapahtuman laajentuessa on mietitty myös vaihtoehtoisia järjestämispaikkoja. Yksi ehdotetuista paikoista on Sorsasalon ravirata, joka vähentäisi ympäröivän asutuksen melu- ja roskahaittoja, mutta sijainti olisi vaikeammin saavutettavissa. 2010-luvulle tultaessa tapahtumaa kohtaan esitetty kritiikki ja siirtopuheet ovat laantuneet

http://www.kuopiorock.com/

 

Lähde: Wikipedia